tiistai 29. maaliskuuta 2016

Porukkalenkki



Sunnuntain aksatreenien jälkeen päästiin taas metsään porukkalenkille! Nova on tähän asti tullut kaikkien koirien kanssa toimeen, eikä ongelmaa lähellä pysymisenkään kanssa ole ollut. Tällä kertaa sattui kamerat minulle ja Elsalle mukaan joten kuviakin pitkästä aikaa :)




Onni ja Nova taisivat rakastua toisiinsa ensi näkemältä!




Linkaa karkuun!

" Nyt mä lyön sua oikeen kovaa!"










IIIIIIhana Perry!























perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kevät


Tässä muutama kuva reilu viikon takaa kun aurinko ihanasti jo lämmitti pellolla. Mukava rallaamassa oli vanhin mittelimme Nala. Viikko sitten pennulle tuli ikämittariin 7kk ja painoa löytyy reilu 16kg. Ruokaa menee tällä hetkellä noin  3 krt 170g. Alkeis TOKON kurssi alkaa ensiviikolla, kovia tavotteita TOKOn suhteen ei ole, mutta ihan mielenkiinnosta kurssille mennään kun oma seura järjestää. 









Mukaan vielä muutama video viimeajoilta :)










keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Hiljaisuus

Pääsi tulemaan muutaman viikom tauko näyttäessä tänne.. Mutta kotona on tapahtunut paljon. Pari viikkoa sitten oltiin irtopaikalla Kuopiossa Acella treeneissä,  muutamia irtotreenejä keväälle tiedossa, jee! Aksa juttuja lähinnä suoraaa on jonkin verran tehty, alusta asti että saadaan hyvin irtoamaan. Kuvia kameralla vaikka kuinka paljon!  Toko jutuissa en ole kiirettä pitänyt, paikallaan olo alkaa olla nyt iha hyvä, ja kontaktia ottaa tosi herkästi.

lauantai 20. helmikuuta 2016

6 kk

6 kuukautta tuli mittariin torstaina, tuntuu että pennulla on nyt päällä pahin uhmaikä. Tekee asioita joiden tietää olevan kielletty, ja vaatii testaa ihmisiä muutenkin paljon. Ongelmaksi tämä ei ole koitunut  kunhan vain pitää kurin päällä.. Peltolenkit ovat pennun mielestä ihan ykkösjuttu! Välillä upottaa pohjaa pitkin, mutta suunnilleen kun pelto kantaa se riittää. Vielä ei ole kertaakaan testannut rajojaan karkaamalla irtiollessaan, toivotaan ettei semmoista vaihetta tulekkaan. Perusluonne on edelleen rauhallinen, niinkuin oikeastaan koko meillä olo ajan onkin ollut. Mutta liikuntaa vaatii päivittäin reilusti, noutajien kanssa temuaminen onneksi väsyttää hyvin :D ruoan saa vielä kolme kertaa päivässä, ja todellakin tarviaa kolmesti. Aamulla 8-9 aikaa, päivällä noin 14 ja illalla 20-21, nämä tähän asti ainakin ovat toimineet.



torstai 11. helmikuuta 2016

Talvi oli talvi meni..

Piha on aivan jäällä ja märkä, onneks on kohtia missä on tamppaantunutta lunta nii ulkona pääsee liikkumaankin. Hallilla ollaan käyty pari kertaa pieniä juttuja tekemässä, ja kotona Toko painoitteisesti treenailtu perusjuttuja. Kuvassa kultu Sanin, labra Maijan ja mittelien Nalan, Lunan ja Pinjan kanssa raksujen metsästystä :)


tiistai 2. helmikuuta 2016

Novan aksaa 2.2.2016

Vihdoin päästiin hallille! Ennen kovia pakkasia viimeksi aksahommia tehtiin ja voi että miten mainio Nova oli tänään. Putkiin alkaa irtoamaan "putkeen"-käskyllä jo kohtuu hyvin, hyppää käskynkin alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään. Hyppyjä lähinnä menty palkale eteen putken jälkeen.


tiistai 26. tammikuuta 2016

Peltoralleja

Onneksi pakkaset ovat lauhtuneet ja on päästy pellolle juoksemaan! Eilen käytiin hallilla pentu -TOKOssa ja ai että miten reipas pentu ❤ Sivulle tulo toimii tosi kivasti ja kontaktissa pysyminenkin sujuu jo aika hyvin. Tänään pellolla piti päästä piiloutumaan lumihankeen kuin myyrä.. Maija kahto hieman oudosti pentua :D


tiistai 19. tammikuuta 2016

Pakkaskelit

"Moi! Vihdoin meillekki tulin paaljon lunta ja pakkasta, minä RAKASTAN! Mamma on vähä ihmetelly miten hyvin viihdyn ulkona vaikka pakkasta kuulemma hieman liikaa?  mutta kyllä minä vaan tykkään kun tuun ulkoo nii rojahtaa makaamaan pitkin pituuttani lämpimällä keittiön lattialle. Eilen täytin kuulemma 5kk ja painoa olen itseeni kasvattanut jo 12.5 kg, oon ollut ilmeisesti iso poika. Mutta tässä muutamia kuvia"

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuosi alkanut vauhdilla

Alkuvuosi on mennyt kylmissä merkeissä.. Pakkanen tosin ei tunnu pennun vauhtia hidastavan vaan päinvastoin! ihan muutamia kertoja vaan tassuja nostellut tai kylmyyden merkkejä näyttänyt. Kotona ollaan treenailtu lähinnä TOKOn ihan perusjuttuja ja pihalla ollessa luoksetulo on nyt projektina kun korvat välillä lopettaa toimintansa... Puruluut ovat olleet nyt kovaa valuuttaa kun viimeisimmät hampaat suussa vaihtuvat pysyviin, muuten aikalailla kaikki vaihtuneet paitsi toinen alakulmuri.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuodenvaihde

Viime yönseutu meni rauhassa, ei pelkää pauketta. Noutajien seurassa oli hyvä nukkua. Tänään käytiin aamulla mökillä, jäällekkin uskalsi hieman astua vaikka tassut luistikin. Rannassa hieman käveltiin ja tosi hyvin tasapaino löytyi. Illasta käytiin vielä hallilla rallattelemassa, putkia ja keinun pään paukuttelua.