tiistai 24. marraskuuta 2015

Novan mietteitä

" Hei! Minä täällä, mukamas terävähampainen huuurjasti kasvanut Nova. Mammalla on ollut lähiaikoina hieman kiireitä; minun, koulujuttujen ja lentopallon suhteen, joten se ei vaan oo jaksanu kirjotella tänne kaikesta mitä olen päässyt puuhailemaan! Meille muutti uusi lammas Bilbon kaveriksi! Se on vähä jänskä, mutta kyllä minä joka aamu reippaana käyn moikkaamassa ja varmistan, että äiti antaa heinät lampaille. Viime viikolla eräs ilta eteeni ilmestyi kasaan taitettu flyball-lauta. Ensi ihmetyksen jälkeen aloin kokeilemaan miten saan palkkaa, ensin yhdesta tassusta laudalla, pian älysin laittaa jo kaksi tassua. Sen ensimmäisen koulutussession aikana tajusin, että saan palkkaa toooodella paljon 2on2off asennosta, mamma kehui minua aivan äärettömästi ja sain superpalkkaa, olen kuulrmma todella fiksu oppilas,

 TOKOn perusasennon olen myöskin oppinut todellan nopeasti, ja istu-maahan-seiso jumpassakin olen jo todella pätevä, ruoan eteen teen aika paljon ;) Eilen sain maistella jotain uutta ja todella hyvää, nimittäin sain nuolla mansikkakiisselisen kattilan! Kyllä on sisaret kateellisia ;) "

Olen kuulemma hieman vaikea kuvatta kun olen niin nopea :( 
Vien tän piiloon!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti